Hajamielisen muistelmat

Oho, enpä oo muistanut kirjoittaa vähään aikaan! Kaks kaveria Suomesta on ehtinyt jo olla mun luona kylässä, ja oli tosi kiva nähdä. Käytiin Liverpoolissa, Beatles-museossa, orjamuseossa ja merimuseossa… Kultturelleja kun olemme. Liverpool on sopivan matkan päässä, 45 minuuttia junassa ja alle 5 puntaa. Parin viikon päästä on tarkoitus mennä taas sinne, kun kämppiksellä on synttärit. 

Tehtiin myös eräs viikonloppu poikaystävän kanssa reissu North Yorkshireen Magical Mystery Tourin merkeissä, eli mulle ei kerrottu määränpäätä ennen kuin oltiin perillä. Matkan varrella oli North Yorkshiren nummet, jotka oli mahtavat. Kuvissa ne ei pääse oikeuksiinsa, mutta korkeuserot oli huomattavia ja kukkuloiden välissä oli syviä laaksoja, ja horisonttiin näki kauas. Välillä ajettiin 20 asteen mäkiä alas, mikä oli 30 mailin vauhdillakin aika hurjantuntuista.

Selvisi että matkattiin Sydämen asialla -sarjan kotiseuduille Aidensfieldin kylään, olin oikeasti innoissani! Kylän oikea nimi on Goathland.

Sen jälkeen ajettiin merenrantakaupunki Whitbyyn, kylmää ja tuulista, mutta kaunista.

 

Meillä oli syysloma a.k.a. Student Development Week pari viikkoa sitten, pyörähdin Lontoossa päivän ja muuten autoin poikaystävää muuttohommissa - ja käytiin Manchesterin katedraalissa katsomassa iiihanan Yann Tiersenin konsertti. Multa meni siis Halloween ihan ohi niissä kiireissä, mutta ei mua kyllä oikeasti edes haittaa, musta se on vähän... hoopo juhla (englantilaiset nauroi, kun kerroin, että meillä ne noidat kiertää ovelta ovella pääsiäisenä pajunvitsojen kanssa). Viides päivä marraskuuta oli Guy Fawkesin päivä eli Bonfire Night, jolloin kyseinen heppu jonkun vuosisataa sitten aikoi räjäyttää House of Parliamentin ja samalla pistää päätepisteen monarkialle. Menipä Guy Fawkesin suunnitelmat myttyyn, Guy hirtettiin, monarkia jäi ja ihmiset muistaa kyseistä päivää ilotulituksin ja kokoin, joissa poltetaan Guy Fawkes -nukkehahmoja. Viime viikonloppuna käytiin Birminghamissa moikkaamassa suomalaiskaveri Sannaa, joka on Aberdeenissa vaihdossa syyskauden. Jotenkin huvittavaa sopia tapaamispaikkaa keskelle Englantia, on niin eri ympyrät nyt!

Yann Tiersen keskellä kitarassa

Koti-ikävä iskee aina hetkittäin, mutta tähän mennessä oon välttynyt suuremmalta kulttuurishokilta. Pienet asiat hämmentää ja ärsyttää välillä, mutta auttaa toki, kun on muita ulkomaalaisia ympärillä (ja suomalaisia) jotka on samassa tilanteessa ja voi välillä tilittää yhdessä englantilaisten tapojen outoutta, se helpottaa. Sitten toisaalta mä pääsen käsiksi englantilaiseen perhekulttuuriin lähietäisyydeltä, ja kuulen näkökulmia niiden suunnalta, mikä on myöskin avartavaa ja olennainen osa tätä kokemusta. Yritän oikeastaan olla ajattelematta Suomea liikaa, vaikka oonkin kateellinen lumesta (no joojoo rännästä) enkä malta odottaa että jouluna pääsen valkeaan maahan – toivottavasti. Siihenkin on vaan kuukausi enää, ja mulla on ihan hirveästi tehtävää ennen sitä! Viime torstaina oli joulukauden avajaiset täällä, sytytettiin jouluvalot ja nyt viimeistään kaikissa kaupoissa soi jo joululaulut – vaikka kyllä niitä joulukuusia näky rinta rinnan jo Halloween-koristeiden kanssa.

Chesterin joulukuusi kaupungintalon edessä

Täytyy myöntää että englantilaisten opiskelijoiden piireihin en ole päässyt. Osasyy siihen on varmasti se, että otan viimeisen vuoden kursseja, ja kaikki paikalliset on siis tunteneet toisensa jo kaksi vuotta ja löytäneet oman porukkansa. Voin luennoilla mennä istumaan niiden kanssa ja tehdä ryhmätöitä, ja ne on ystävällisiä, mutta ei siitä sen enempää tule. Kämppisten kanssa istuskellaan välillä keittiössä porukalla, mutta talon ulkopuolella kaveripiirit on omat. 

Jaan kanssanne anekdootin: kävelin eräältä luennolta kotiin ja lyöttäydyin kahden kurssilaisen matkaan. Ne kyseli mistä oon kotoisin ja muuta vastaavaa. 

Noel: Eikös ne puhu Suomessa saksan ja ranskan sekoitusta? (Hannah: Ei, se on Sveitsi.)

Minä: Eei, kyllä me puhutaan suomea…

Noel: Ai. No, suomi ainakin kuulostaa ihan puolan kieleltä! 

Tämä siis tulevan kielitieteilijän suusta… Seuraavalla tunnilla mun aksenttia väitettiin toiselta taholta ranskalaiseksi. Pari kertaa mua on luultu amerikkalaiseksi, kerran opettajan taholta ja kerran opiskelijan. Heitin vitsillä, että pitää kai ottaa se kommentti kohteliaisuutena, johon tämä opiskelija vastasi vakavana, että eikä, jenkkiaksentti on huono juttu, hanki vahva pohjoisenglantilainen aksentti, se on oikein.

Yliopistokiireiden takia elämä on arkistunut ja rutinoitunut jonkun verran, mutta välillä hätkähdän ulkona kävellessäni ja ihmisiä kuunnellessani todellisuuteen, että hitsit, mähän asun Englannissa, miten siistiä! :D Ja kotoisat oltavathan täällä on, kaikkeen tottuu. Helpotusta myös se, että löysin eilen luontaistuotekaupan, jossa myydään Vaasan näkkäriä ja Pandan lakuja <3 

Ei ole paikkaa Chesterin veroista.