Ensimmäinen viikko opiskelua on takana. Vielä on varsin pöllämystynyt olo, mitä kaikkea multa odotetaan ja mistä kursseilla edes on kyse. Luennoitsijat suhtautuvat pääsääntöisesti muhun natiivina, eivätkä yhtään hidasta tahtia puhuessaan, ja välillä on vaikea pysyä perässä. Kursseja otin seuraavasti:
Absurdism in Modern Literature (absurdismi)
Women’s Writing and Feminist Theory (naisten kirjallisuus ja feministiteoria)
The Power of Language (kielen mahdollisuudet manipuloida ja vaikuttaa toisen ajatusmalliin)
Varities of English (englannin murteita yms)
Nineteenth-Century Literature and Culture (1900-luvun kulttuuri ja kirjallisuus)
English for Academic Purposes (vieraskielisille tarkoitettu preppauskurssi akateemisen englannin hallintaan)
Nämä on kaikki 10 opintopistettä, yhteensä siis 60 (vaikka Chester käyttääkin omia pisteitään, eli teen mukamas yhteensä 120 pistettä tänä vuonna).
Ensimmäisten kertojen perusteella vaikuttaa mielenkiintoselta, mutta myös haastavalta. Luulen, että joudun tänä vuonna tekemään enemmän töitä kuin mitä olen kotona tottunut, suoritanhan 10 pistettä enemmän kuin mitä olen Suomessa tottunut (opintotukien takia, en kai mä nyt muuten). Heti ensimmäisestä tunnista lähtien on annettu paljon luettavaa, ja koska otin joitakin kolmannen (viimeisen) vuoden kursseja, opiskelijoilta vaaditaan paljon. Sitten on vielä opittavana erilaiset esseemuotoilut ja suhtautuminen plagiointiin, kuin Suomessa. Suhtautuminen poissaoloihin tuntuu tiukemmalta kuin Suomessa, vaikka meilläkin oli läsnäolopakko kielten laitoksella. Näillä lukujärjestys pysyy koko vuoden samana, mikä vähän kyrsii, koska mulla ei ole yhtään vapaapäivää, ja ärsyttäviä hyppäreitä useampana päivänä. Monet kurssit on jaettu kahdelle kerralle per viikko, esimerkiksi maanantaisin on 45 minuutin luento ja torstaina 45 minuutin keskusteluseminaari, jota varten annetaan lukulista. Mutta siis – 45 minuutin oppitunteja! Oonko mä palannut ala-asteelle? Mieluummin ottaisin molemmat kerrat yhteen menoon ja niitä vapaapäiviä, kiitos.
Tunneilla on rennompaa kuin Suomessa. Yhdellä luennolla opettaja paiskoi teatraalisesti kirjoja pitkin lattiaa, istui opiskelijan sylissä ja silppusi käsipaperin hiuksiinsa (se oli hauskaa!). Normaalimmillakin tunneilla opettajia puhutellaan etunimellä, ja opiskelijat on paljon innokkaampia osallistumaan keskusteluun, ja siellä on oikeasti aitoa keskustelua, ei pelkästään tarjottuihin kysymyksiin vastaamista niin kuin usein Suomessa tuntui olevan. Minä nyt en pysy yhtään näiden vauhdissa perässä, koska Suomessa oon tottunut niin siihen, että opettaja kysyy jotain, opiskelijat miettii ja jäsentää lauseitaan vähintään 5 sekuntia, ennen kuin nostetaan käsi varovasti ylös. Täällä puheenvuoroja ei pyydetä, väärien vastausten antamista ei pelätä ja opettajaakin saa leikkimielisesti pilkata keskustelun lomassa.
Musta on huvittavaa, että oon aika eksoottinen hedelmä paikallisille. Nimi taipuu harvan suussa oikein, se pitää usein kirjoittaa ylös selvennykseksi, ja sitten sitä ihastellaan kuin se on niin kiehtova. Tähän mennessä oon ollut muun muassa Ricky ja Raikka... Suomen kielestä pitää myös antaa näytteitä ja sekin on ”cool” ja ”I love it”.
Täällä useimmat mun tunneista on, englannin laitoksella. Rakennus on vanha pappila, Vicarage.
Ja tältä mä näytin mun ekana koulupäivänä... :D Jännitti!
