Happy happy holidays!

Oon joululomalla! Suomessa! Jee!

Lensin maanantaina takaisin tänne, pienen yrittämisen jälkeen kylläkin. Matkustin yhteensä lopulta 20 tuntia, kun kaikki mahdolliset ajoneuvot antoi odottaa itseään - niin taksi, juna, lentokone kuin bussikin. Silti olin positiivisesti yllättynyt oman matkantekoni sujuvuudesta, koska jotkut vaihtareista ovat joutuneet jäämään Englantiin useaksi ylimääräiseksi päiväksi huonon sään takia, kun lennot on peruttu. Englannissahan on nyt tosiaan ollut lumisadetta ja pakkasta, jotka tunnetusti pistää paikat sekaisin. Manchesterin kenttä oli yllättävän hyvin varustautunut lumeen, ja päästiin ilmaan vain neljä tuntia aikataulusta myöhässä. Mutta niihin myöhästymisiin kannattaa talvisaikaan varautua. Hirvittää itseänikin, kuinka kauan saan odottaa lentokentällä ensi maanantaina, kun lennän Englantiin takaisin. Vietän siis uudenvuoden ja lopun lomastani Northamptonshiren peltojen keskellä. Nyt aion kuitenkin nauttia loppuun asti ruisleivästä, kahvinkeittimellä keitetystä kahvista pikakahvin sijaan, saunomisesta, talven kauneudesta ja lumen narskumisesta jalkojen alla. Ja tietysti perheestä ja ystävistä, joita en ole nähnyt moneen kuukauteen.

Palautin ennen kotiin tuloa kaikki esseet (x3), joilla oli palautuspäivä heti lomiltapaluun jälkeen. Halusin saada mielenrauhan niistä. Esseiden kirjoituksessa on täällä omat kommervenkkinsä, koska ne täytyy kirjoittaa nimettömänä, ja laitoksen toimistoon palauttamisen yhteydessä niitata siihen kanneksi vaaleanvihreä paperi, jossa on oikean kulman alle piiloon taitettuna oma nimi, josta sihteeri pystyy sitten arvioinnin jälkeen sen kurkistamaan ja kirjaamaan arvosanan rekisteriin. Hyvä sinänsä, että on nimetön arviointi, koska se estää mahdollisen lellikkien suosimisen. Mullehan se on loppujen lopuksi se ja sama, koska mun kielioppivirheet paljastaa mun tekstit joka tapauksessa - oonhan ainoa vaihtari melkein kaikilla kursseillani.

Merry Christmas and a Happy New Year. Pysykää lämpiminä ja syökää paljon suklaata, se on hyvää.

Talven ihmemaa...

Olen nyt päätynyt sellaiseen empaattiseen lopputulokseen, että kyllä, englantilaisten valitus talvesta on aiheellista ja kyllä, englantilainen talvi on vaikea. Tietyissä määrin, luonnollisesti. Tähän on päädytty elämällä mukana ja ottamalla persetuntumaa näihin kalseisiin mukulakivikatuihin.

Perustelen.

Mustahan siis oli aiemmin naurettavaa, että englantilaiset vikisee ja kitisee viidestä pakkasasteesta ja parista sentistä lunta. Vaikka Suomessa voi talvella olla se -30 astetta, mulla on täällä koko ajan kylmempi vaikka lämpötila on nollan tienoilla. Suomen pakkanen on kuivaa, mutta meri on täällä niin lähellä, että se tuuli ja kylmyys on kosteaa, ja se tunkee luihin ja ytimiin, vaatteiden läpi ja sisälle taloon (eikä ne yksin-/kaksinkertaset lasit eikä millien raot saranoissa paranna asiaa).

Muualla maassa kuulemma on satanut lunta, paljonkin (tai ”paljon”), mutta Chesterissä ei kyllä ole hiutalettakaan. Suomessa lumentulo oli aina helpotus, koska siinä on mukava ja tukeva kävellä, mutta vähän nyt näyttää siltä, että täällä talvi tarkoittaa pelkästään jatkuvaa sumua ja muutamaa pakkasastetta, joka sitten jäädyttää sen ilmankosteuden jalkakäytäville ja luo niille petollisen mustanjään peitteen. Väitän, että oon tottunut kävelemään liukkaalla ja mulla on hyvä reaktiokyky sen suhteen, mutta silti lennähdin pyllyn kautta takaraivolleni yliopistolle mennessä maanantaina. Ei siinä, suomalaisittain mahdollisimman nopeasti hammasta purren ylös ja vilkaisu ympärille et ”näkiks kukaan?”

Mikä tekee jalankulkijan elämästä kurjaa, on siis soran ja suolan puuttuminen jalkakäytäviltä. Okei, on sitä paikoitellen, joillain kaduilla, mutta siinä missä Suomessa kuluu talvessa kahdet korot rikki sen soramäärän takia niin täällä joutuu jalkakäytävillä kiemurtelemaan sen yhden kapean sorakäytävän perässä. Ihmiset näyttää tosi huvittavilta sipsuttaessaan tipuaskeleilla eteenpäin. Autoja ei lumentulokaan auttaisi pitämään aisoissa, sillä englantilaisillahan ei tietenkään ole talvirenkaita, joilla sopeutua talviajoon. Kesärenkailla suditaan ja juututaan penkkaan. Lumiauroja on Englannissa naurettavan vähän. Junat myöhästelee varmaan pahemmin kuin VR:llä, mikä kertoo jo jotain.

Ymmärrän siis kokemuksen kautta, että vaikeaa on. Sitä taas en ymmärrä, että miksi sille asialle ei tehdä mitään! Miksi tähän ei varauduta? Viime talvi oli tosi raskas koko maalle, kun lentokenttiä, kauppoja ja kouluja oli jatkuvasti suljettuina lumen takia (Olettekos koskaan ollut yhtään päivää koulusta pois lumen tai pakkasen takia? No en minäkään). Silloin päiviteltiin, että tällainen sää tuli meille yllätyksenä, ja ehkä tulikin, eihän tämä yleistä ole meri-ilmastossa. Tänä talvena ei sama tekosyy enää toimi, ja silti tilanne näyttää yhtä huonolta. Loppupeleissä tulisi varmasti halvemmaksi ostaa lisää aurauskalustoa, suolaa ja soraa, kuin mitä maksaa kansantaloudelle sulkea liikkeet ja koulut ja pitää sairaaloiden ensiapu täpötäysinä liukastumisten ja kolareiden takia. Ihmiset ei mene töihin lumen takia. Ei tietenkään. Ne talvirenkaatkin maksaa rahaa. Vaan kuinka paljon maksaa ihmishenki?

Enkä edes aloita taas siitä, miten nää laittaa tyylin (joskaan ei se aina niin tyylikkäältä näytä) käytännöllisyyden ja terveyden edelle. Siinähän nauratte mun pipolle ja lapasille, ainakaan mä saa keuhkokuumetta.

Maassa maan tavalla

Asioita, jotka hämmentää:

• baaripukeutuminen. Englantilaiset tytöt lähtevät illanviettoon päällä vesirajaa hipova mekko, naama kuin klovilla samalla kun illalla toikkaroivat korkkareissaan ilman takkia vesisateessa kohti yökerhoa. Miksette kiltit ihmiset pukeudu sään mukaan?
• englantilaiset vanhemmat tykkää pukea lapsiaan perinteisten sukupuolinormitusten mukaan. Tytöillä on vauvasta lähtien hameet päällä, pinkkiä ja röyhelöä, ja monella oon nähnyt käsilaukunkin. Mulla tulee raja vastaan kuitenkin siinä, kun noin 12-vuotias kulkee korkokengissä. 
• kierrätyksen puuttellisuus. Täällä ei esimerkiksi tunneta pullojen panttisysteemiä, ja vaikka kierrätykseen on annettu asianmukaiset pömpelit (paitsi ei biojätteelle), niin se ei ole läheskään niin yleistä kuin Suomessa. Täällä on jotenkin luovuttanut ilmapiiri minkäänlaisen ilmastonsuojelun suhteen, ja yksityisautoilu rehottaa siihen malliin että keuhkoja välillä raastaa. 
• vasemmanpuoleinen liikenne. Eihän se yllätyksenä tullut, mutta edelleen aina välillä säikähdän autoa katsoessani, että apua, kuskin paikalla ei istu ketään! Eiku… Toistaiseksi en ole kuitenkaan meinannut tulla yliajetuksi kuin vain kerran. Autoilla ei myöskään ole pakkoa käyttää päivällä valoja (eikä vilkkuja näemmä) niin kuin Suomessa. Lisäksi ihmiset juoksee intomielin punasia päin autojen alle. 
• englantilaisen ruuan raskaus/rasvaisuus. Ei lounaaksi vaan voi syödä sipsejä, ei siinä oo järkeä! No, täällä on. Oon onneksi talossa jossa laitan ruokani itse, sillä jo nyt tulee korvista ulos ranskalaiset, jotka tuntuu olevan ruuan kuin ruuan lisukkeena.  Oon käynyt täällä italialaisessa ravintolassa – ateriaan kuului ranskalaiset. Oon käynyt myös kreetalaisessa ravintolassa – ateriaan kuului ranskalaiset
• ihmiset puhuvat hirveästi, mutta eivät silti juuri tule läheisemmiksi. Small talkia saa ja pitää harrastaa kaupan jonossa, koululla tulostimen ääressä, luennoilla. Eilen joku tuntematon tyttö hymyili mulle kadulla, hui!
• kuivauskaapin puuttuminen. Pyyhkeisiin kuivaaminen tuntuu tehottomalta ja epähygieeniseltä. Varsinkin kun kämppikset salaa lainailee sitä uunilapuksi, se on sitten hyvä muistaa nyppiä lasagnen jämät pois ennen kuin alkaa lautasia kuivata. 
• matot kokolattiamattojen päällä. Logiikka?
• täällä käytetään edelleen shekkejä. Ei kukaan käytä shekkejä?

Onneksi monet kummastuttavista asioista on vain pieniä yksityiskohtia, joille voi suopeasti hymyillä ja vähän silittää päätä.

Hajamielisen muistelmat

Oho, enpä oo muistanut kirjoittaa vähään aikaan! Kaks kaveria Suomesta on ehtinyt jo olla mun luona kylässä, ja oli tosi kiva nähdä. Käytiin Liverpoolissa, Beatles-museossa, orjamuseossa ja merimuseossa… Kultturelleja kun olemme. Liverpool on sopivan matkan päässä, 45 minuuttia junassa ja alle 5 puntaa. Parin viikon päästä on tarkoitus mennä taas sinne, kun kämppiksellä on synttärit. 

Tehtiin myös eräs viikonloppu poikaystävän kanssa reissu North Yorkshireen Magical Mystery Tourin merkeissä, eli mulle ei kerrottu määränpäätä ennen kuin oltiin perillä. Matkan varrella oli North Yorkshiren nummet, jotka oli mahtavat. Kuvissa ne ei pääse oikeuksiinsa, mutta korkeuserot oli huomattavia ja kukkuloiden välissä oli syviä laaksoja, ja horisonttiin näki kauas. Välillä ajettiin 20 asteen mäkiä alas, mikä oli 30 mailin vauhdillakin aika hurjantuntuista.

Selvisi että matkattiin Sydämen asialla -sarjan kotiseuduille Aidensfieldin kylään, olin oikeasti innoissani! Kylän oikea nimi on Goathland.

Sen jälkeen ajettiin merenrantakaupunki Whitbyyn, kylmää ja tuulista, mutta kaunista.

 

Meillä oli syysloma a.k.a. Student Development Week pari viikkoa sitten, pyörähdin Lontoossa päivän ja muuten autoin poikaystävää muuttohommissa - ja käytiin Manchesterin katedraalissa katsomassa iiihanan Yann Tiersenin konsertti. Multa meni siis Halloween ihan ohi niissä kiireissä, mutta ei mua kyllä oikeasti edes haittaa, musta se on vähän... hoopo juhla (englantilaiset nauroi, kun kerroin, että meillä ne noidat kiertää ovelta ovella pääsiäisenä pajunvitsojen kanssa). Viides päivä marraskuuta oli Guy Fawkesin päivä eli Bonfire Night, jolloin kyseinen heppu jonkun vuosisataa sitten aikoi räjäyttää House of Parliamentin ja samalla pistää päätepisteen monarkialle. Menipä Guy Fawkesin suunnitelmat myttyyn, Guy hirtettiin, monarkia jäi ja ihmiset muistaa kyseistä päivää ilotulituksin ja kokoin, joissa poltetaan Guy Fawkes -nukkehahmoja. Viime viikonloppuna käytiin Birminghamissa moikkaamassa suomalaiskaveri Sannaa, joka on Aberdeenissa vaihdossa syyskauden. Jotenkin huvittavaa sopia tapaamispaikkaa keskelle Englantia, on niin eri ympyrät nyt!

Yann Tiersen keskellä kitarassa

Koti-ikävä iskee aina hetkittäin, mutta tähän mennessä oon välttynyt suuremmalta kulttuurishokilta. Pienet asiat hämmentää ja ärsyttää välillä, mutta auttaa toki, kun on muita ulkomaalaisia ympärillä (ja suomalaisia) jotka on samassa tilanteessa ja voi välillä tilittää yhdessä englantilaisten tapojen outoutta, se helpottaa. Sitten toisaalta mä pääsen käsiksi englantilaiseen perhekulttuuriin lähietäisyydeltä, ja kuulen näkökulmia niiden suunnalta, mikä on myöskin avartavaa ja olennainen osa tätä kokemusta. Yritän oikeastaan olla ajattelematta Suomea liikaa, vaikka oonkin kateellinen lumesta (no joojoo rännästä) enkä malta odottaa että jouluna pääsen valkeaan maahan – toivottavasti. Siihenkin on vaan kuukausi enää, ja mulla on ihan hirveästi tehtävää ennen sitä! Viime torstaina oli joulukauden avajaiset täällä, sytytettiin jouluvalot ja nyt viimeistään kaikissa kaupoissa soi jo joululaulut – vaikka kyllä niitä joulukuusia näky rinta rinnan jo Halloween-koristeiden kanssa.

Chesterin joulukuusi kaupungintalon edessä

Täytyy myöntää että englantilaisten opiskelijoiden piireihin en ole päässyt. Osasyy siihen on varmasti se, että otan viimeisen vuoden kursseja, ja kaikki paikalliset on siis tunteneet toisensa jo kaksi vuotta ja löytäneet oman porukkansa. Voin luennoilla mennä istumaan niiden kanssa ja tehdä ryhmätöitä, ja ne on ystävällisiä, mutta ei siitä sen enempää tule. Kämppisten kanssa istuskellaan välillä keittiössä porukalla, mutta talon ulkopuolella kaveripiirit on omat. 

Jaan kanssanne anekdootin: kävelin eräältä luennolta kotiin ja lyöttäydyin kahden kurssilaisen matkaan. Ne kyseli mistä oon kotoisin ja muuta vastaavaa. 

Noel: Eikös ne puhu Suomessa saksan ja ranskan sekoitusta? (Hannah: Ei, se on Sveitsi.)

Minä: Eei, kyllä me puhutaan suomea…

Noel: Ai. No, suomi ainakin kuulostaa ihan puolan kieleltä! 

Tämä siis tulevan kielitieteilijän suusta… Seuraavalla tunnilla mun aksenttia väitettiin toiselta taholta ranskalaiseksi. Pari kertaa mua on luultu amerikkalaiseksi, kerran opettajan taholta ja kerran opiskelijan. Heitin vitsillä, että pitää kai ottaa se kommentti kohteliaisuutena, johon tämä opiskelija vastasi vakavana, että eikä, jenkkiaksentti on huono juttu, hanki vahva pohjoisenglantilainen aksentti, se on oikein.

Yliopistokiireiden takia elämä on arkistunut ja rutinoitunut jonkun verran, mutta välillä hätkähdän ulkona kävellessäni ja ihmisiä kuunnellessani todellisuuteen, että hitsit, mähän asun Englannissa, miten siistiä! :D Ja kotoisat oltavathan täällä on, kaikkeen tottuu. Helpotusta myös se, että löysin eilen luontaistuotekaupan, jossa myydään Vaasan näkkäriä ja Pandan lakuja <3 

Ei ole paikkaa Chesterin veroista.

Kuvapäivitys 2

Vanha kyltti hevosvankkureille

 The Bridge of Sighs, huokausten silta, rakennettiin aikanaan pakoreitiksi kuolemaantuomituille vangeille. 

 Eastgate Clock

 Viime viikonlopun olin poikaystävän kotiseuduilla Northamptonshiressa, tää on paikallisesta puistosta... East Carlton Park mahdollisesti, jos muistan nimen oikein.

 Ja toinen, teemapuisto tällä kertaa.

Oma koti kullan kallis

 Tässä on meiän talo. Mun ikkuna on, öö, samassa linjassa ton auton kanssa, ylimmässä kerroksessa.

 Asutaan tällaisessa pihapiirissä, jossa on 12 taloa yhteensä.

 Mun huone! Kokolattiamatot on aika ällöttäviä mutta ehkä kestän.

 Ja tää pitää vaan näyttää siitä ilosta että se on vaan niin hieno :D Sain kuumavesipullon tervetuliaislahjaksi, onko perienglantilaisempaa.

 Näytän miltä mun matka yliopistolle näyttää. Asutaan ton kaupunginmuurin vieressä, mikä siis on ajoittain jännää, koska siitä sanotaan että se on kaupungin vaarallisinta seutua pimeän jälkeen. 

Pitää kulkea Northgaten, pohjoisportin ali. Rikollisia hirtettiin aikoinaan tässä ja ripustettiin porttiin roikkumaan.

Vanha sairaala 

 Upper Northgate Street

 Yliopistolle mennessä pitää ylittää, tai siis alittaa, liikenneympyrä alikulkutunnelin kautta. Sekin on aika jännää puuhaa pimeällä...

Parkgate Roadilla, 5 minuuttia kampukselta, on kiva pubi nimeltä George & Dragon (Yrjö ja lohikäärme). 

Enpäs näköjään ookaan ottanut kampukselta muita kuvia kuin meidän Vicaragesta... Niitä tulee ehkä myöhemmin!

Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie...

Ensimmäinen viikko opiskelua on takana. Vielä on varsin pöllämystynyt olo, mitä kaikkea multa odotetaan ja mistä kursseilla edes on kyse. Luennoitsijat suhtautuvat pääsääntöisesti muhun natiivina, eivätkä yhtään hidasta tahtia puhuessaan, ja välillä on vaikea pysyä perässä. Kursseja otin seuraavasti:  

Absurdism in Modern Literature (absurdismi)

Women’s Writing and Feminist Theory (naisten kirjallisuus ja feministiteoria)

The Power of Language (kielen mahdollisuudet manipuloida ja vaikuttaa toisen ajatusmalliin)

Varities of English (englannin murteita yms)

Nineteenth-Century Literature and Culture (1900-luvun kulttuuri ja kirjallisuus)

English for Academic Purposes (vieraskielisille tarkoitettu preppauskurssi akateemisen englannin hallintaan)

Nämä on kaikki 10 opintopistettä, yhteensä siis 60 (vaikka Chester käyttääkin omia pisteitään, eli teen mukamas yhteensä 120 pistettä tänä vuonna).

Ensimmäisten kertojen perusteella vaikuttaa mielenkiintoselta, mutta myös haastavalta. Luulen, että joudun tänä vuonna tekemään enemmän töitä kuin mitä olen kotona tottunut, suoritanhan 10 pistettä enemmän kuin mitä olen Suomessa tottunut (opintotukien takia, en kai mä nyt muuten). Heti ensimmäisestä tunnista lähtien on annettu paljon luettavaa, ja koska otin joitakin kolmannen (viimeisen) vuoden kursseja, opiskelijoilta vaaditaan paljon. Sitten on vielä opittavana erilaiset esseemuotoilut ja suhtautuminen plagiointiin, kuin Suomessa. Suhtautuminen poissaoloihin tuntuu tiukemmalta kuin Suomessa, vaikka meilläkin oli läsnäolopakko kielten laitoksella. Näillä lukujärjestys pysyy koko vuoden samana, mikä vähän kyrsii, koska mulla ei ole yhtään vapaapäivää, ja ärsyttäviä hyppäreitä useampana päivänä. Monet kurssit on jaettu kahdelle kerralle per viikko, esimerkiksi maanantaisin on 45 minuutin luento ja torstaina 45 minuutin keskusteluseminaari, jota varten annetaan lukulista. Mutta siis – 45 minuutin oppitunteja! Oonko mä palannut ala-asteelle? Mieluummin ottaisin molemmat kerrat yhteen menoon ja niitä vapaapäiviä, kiitos.

Tunneilla on rennompaa kuin Suomessa. Yhdellä luennolla opettaja paiskoi teatraalisesti kirjoja pitkin lattiaa, istui opiskelijan sylissä ja silppusi käsipaperin hiuksiinsa (se oli hauskaa!). Normaalimmillakin tunneilla opettajia puhutellaan etunimellä, ja opiskelijat on paljon innokkaampia osallistumaan keskusteluun, ja siellä on oikeasti aitoa keskustelua, ei pelkästään tarjottuihin kysymyksiin vastaamista niin kuin usein Suomessa tuntui olevan. Minä nyt en pysy yhtään näiden vauhdissa perässä, koska Suomessa oon tottunut niin siihen, että opettaja kysyy jotain, opiskelijat miettii ja jäsentää lauseitaan vähintään 5 sekuntia, ennen kuin nostetaan käsi varovasti ylös. Täällä puheenvuoroja ei pyydetä, väärien vastausten antamista ei pelätä ja opettajaakin saa leikkimielisesti pilkata keskustelun lomassa.

Musta on huvittavaa, että oon aika eksoottinen hedelmä paikallisille. Nimi taipuu harvan suussa oikein, se pitää usein kirjoittaa ylös selvennykseksi, ja sitten sitä ihastellaan kuin se on niin kiehtova. Tähän mennessä oon ollut muun muassa Ricky ja Raikka... Suomen kielestä pitää myös antaa näytteitä ja sekin on ”cool” ja ”I love it”. 

 Täällä useimmat mun tunneista on, englannin laitoksella. Rakennus on vanha pappila, Vicarage.

Ja tältä mä näytin mun ekana koulupäivänä... :D Jännitti!